tiistai 1. lokakuuta 2013

EEEEEEMELIIIIIIII!

Koska kevät ja kesä meni Eemelin merkeissa, niin kirjahylly on saanut uutta täytettä.

 
Tämä oli niiiin hurmaava! Eemein verstashuone, sisältää neljä kirjaa, joissa kerrotaan Eemelin tempauksista tiivistetysti.




Verstaalla voisi myös leikkiä, tässä paperinukkeja.


Toinen kirjalöytö löytyi kirpputorilta. Ihana Eemeli palapelikirja! Kirjassa myös tiivistetysti kertomuksia Eemelistä ja joka sivulla palapeli.






keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Teatteria

Tänä kesänä sain osakseni Vaahteranmäen Eemelin äidin, Alman, roolin. Ensin ajattelin, että noh, tämä on tämmöinen perusrooli, helposti vedettävä. Mutta... Ohjaaja halusi Alman olevan oikein lempeä ja siinä olikin sitten haastetta! Suurin osa tekemistäni rooleistani on jollain tavalla äkäisiä (esim. Jörö ja Herttakuningatar), joten lempeyden saaminen rooliin oli hankalaa. Mutta onneksi kesälapseni Eemeli ja Iida olivat aivan mahtavia ja heidän avullaan löysin rooliini lempeyden.

Rooliasuni tein itse, koska puvustukseni on aina ollut haasteellista muhkean lantioni ansiosta. Vaikka viime vuosina onkin paino laskenut, niin ylä- ja alavartaloni ovat edelleen totaalisesti eriparia.

Pyrin rooliasussani yksinkertaisuuteen ja muunneltavuuteen. Ohjaajalta ja puvustajalta tuli ohjeet väristä ja tyylistä, jonka pohjalta toteutin asun.

Mekko on ihan perus puuvilla kangasta. Esiliina on vanhasta lakanasta tehty ja huivi vanhoista verhoista. Tämä oli Alman kotiasu.



Kun Alma lähti Anttonin ja Eemelin kanssa tohtorille, niin esiliina jäi kotiin. Näin sain asun tohtori käyntiä varten.

"Kissankulmassa oli pidot ja vieraita oli tulossa niin Vaahteranmäeltä kuin pitkin pitäjää." Punainen mekko muuntui juhla-asuksi virkatulla, valkoisella irtokauluksella, jonka tekeminen oli melko nopsaa.




Näytelmässä oli markkinat, joihin Alma varustautui olkihatulla, hartiahuivilla ja laukun sijaa toimittavalla nyssykällä.




Hiukset laitoin nutturalle. Koska omat hiukseni ovat melko ohuet, käytin hiuslisäkettä.


                      



 


maanantai 9. syyskuuta 2013

Niin se kesä meni!

Niin nopeasti meni kesä! Olen harrastanut näyttelemistä vuodesta 1992 asti ja tänä kesänä olin taas lavalla mukana. Siinä se kesä meni, vinhaa vauhtia; töissä ja harjoituksissa ja sitten harjoituskauden jälkeen esityksissä. Mutta näin jälkeenpäin ei ole valittamista, kesä oli hieno vaikkakin rankka.

Roolipuvun tein taas itse. Laitan siitä myöhemmin kuvia tänne. Niin ja kokeilinpa ensimmäistä kertaa tarpeiston tekoa; tein paperista kananmunia :) Parveke puutarha hieman jäi toiseksi tänä kesänä, mutta kauniita kukkia parvekkeella koko kesän oli. Ja sainhan jonkinlaisen sadon perunoitakin! Olivatkin mahdottoman hyviä!!


Huomenna jatkuu nypläys ja muutaman viikon päästä on yhden illan kukkaron tekokurssista. Ja toivottavasti tätä blogia tulee syksyn tullen enempi kirjoitettua :)


Ai niin... Mun ei pitänyt ostaa lankoja lisää, ennen kuin vanhoja on kulutettu. Mutta... Huoh... Prismasta löysin Novitan Siru lankaa 2€/kerä, joten sitä tuli ostettua 10 kerää. :) Olen parantumaton!




maanantai 20. toukokuuta 2013

Timoa ja Siikliä multiin

Koskaan aiemmin en ole perunoita koettanut kasvattaa parvekkeellani, mutta nyt ajattelin kokeilla. Työtoveriltani sain Timoa ja Siikliä, kiitos hänelle. Kodin terrasta hain pajusta tehdyt muovitetut istutusastiat. Samalla ostin myös turvemultaa, jota suositeltiin jollain sivustolla perunoille. Mukaan tarttui myös miniruusuja, olivat vain 1€ kpl (kyllä, minussa asuu pieni Sulo Vilen) sekä tarjous tapettia. Pienehköjä ongelmia tuotti saada tavarat pyörällä kotiin, korit olivat melko isoja ja 50 l turvemultasäkki lisäsi haastetta. Ensin koetin itsekseni saada säkkiä takahäksälle ja muita tavaroita kuormattua pyörän päälle, mutta en onnistunut. Ei auttanut muu kuin soittaa Teräsmieheni apuun. Vaikka nopsaan tulikin, niin minä, sisukas hätähousu, olin jo kammennut turvemulta säkin ja muut tavarat pyörälleni tukevasti. Pyörä piti kyllä taluttaa kotiin, oli niin kuormassa :)

Istutusastioiden pohjalle nakkasin soraa, päälle noin 20 cm turvemultaa, perunat sinne ja päälle vielä turvemulta. Ja sitten vettä perään. Nyt vaan odottelemaan maukkaita pottuja :)



Ruusut istutin puiseen viinilaatikkoon, jossa alkukeväästä oli krookuksia, jokin aika sitten tulppaaneja. Nyt minulla on ruusutarha parvekkeellani <3




Viime viikolla siirsin intiaanimintun parvekkeelle ja selkeästi se sai siitä innostuksen kasvulle.



Tosin kovin vaatimaton vielä on hän :)

tiistai 7. toukokuuta 2013

Pullopuutarha

Niin hyvä ja hauska idea kuin tuo kasvipullo olikin, niin toteutus ei sitten sujunut niin kuin Strömsössä. Pullosta ei aihdu tarpeeksi kosteutta, eli mukavasti alkuun lähteneet kasvintaimet ovat nyt liiallisen kosteuden uhreja :( Mutta enhän minä tällaisesta lannistu, kyllä tässä vielä jotain keksitään ja päässä muhii uusia ideoita :)

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Lankojen tuhoamista

Hyvin olen lankavarastoja saanut kulutettua ja samalla olen onnistunut kehittelemaan itselleni vakavan pakkoneuloosin. Kädet tuntuvat toimettomilta, jos ei ole koko ajan jotain käsissä neulottavana. Pikkaisen pitää tahtia hiljentää ja antaa käsien levätä, etteivät kipeydy liikaa.
Viimeksi sain valmiiksi villasukat siskoni nuoremmalle tyttärelle. Ne valmistuikin nopeasti, kun olivat niin pikkuiset :) 


Sukat siskolle sekä hänen tyttärilleen




Kasvien kera kesää kohden

Viime viikolla siis laitoin taimia ja siemeniä multaan. Ja voi ihmettä, miten nopeasti alkoikaan vihertää!
Hanhiastiassa alkoi tapahtua jo seuraavana päivänä:

Tuo aitoelämänlanka kyllä yllätti nopeudellaan. Nyt tilanne on jo tämä:


Limupulloon kylvämäni siemenet ovat myös alkaneet itää. On todella veikeän näköstä, kun pullon sisällä vihertää.




 Toivottavasti säät tässä vähän paranisivat, pitäisi laittaa parveke kesäkuntoon. Onneksi kuitenkin on lasitettu parveke, se hieman pidentää "putarhani" käyttöaikaa.

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Kasveja

Tilasin http://www.puutarha.com/ kesäksi kasveja. Verenpisara-lajitelman ( http://www.puutarha.com/p-242-verenpisara-lajitelma.aspx )



Vielä ovat kovin piskuisia, mutta uskon, että rakkaudella ja hyvällä hoidolla kasvavat komeiksi. Verenpisara tuo mieleeni muistoja lapsuudesta, mammallani oli ikkunalaudalla verenpisara ja aina kuin vain mamman silmä vältti, puristin umpinaisen kukan sormieni välissä. Siitä kuului pieni poks ääni. Silti en muista, että olisin asiasta toruja saanut...

Samalla tilasin myös intiaanimintun ( http://www.puutarha.com/p-249-intiaaniminttu.aspx ).




Jännityksellä odotan, että saanko kasveista noin upeita kuin tuolla nettikaupan sivuilla. Kun kerran istutusvermeet otin esille, niin samalla toteutin kaksi ideaani: laitoin limupulloon kasvamaan sini- ja riippalobeliaa sekä posliiniseen hanhiastiaan aitoelämänkukkaa. (esittelin siemenpussit kirjoituksessani
http://ylvatar.blogspot.fi/2013/03/kesa-mielessa.html )




Nyt vain odottamaan, että mullan seasta alkaaa elonmerkkejä näkyä :)

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Parvekepuutarha

Noin kuukausi sitten kaivoin talviunilta laatikon, johon syksyllä laitoin sekä krookuksen että tulppaanin sipuleita. Ajattelin katsastaa, miltä laatikossa näyttää. Ja komeasti krookukset kukkivat jo. Olivat kauniita ja lupauksia keväästä. Nyt krookuksista on kaunis muisto vain, mutta nyt on tulppaanien vuoro.



Seuraavaksi kesäkukkien esikasvatusta ja parvekkeen kesäasun sunnittelua. Ihanaa kevään aikaa!!

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Valoa

Tulppanit kuuluvat kevääseen. Eiliseltä kauppareissulta mies osti kimpun ja yllätti minut todella iloisesti. Nämä iloisen keltaiset tulppaanit tuovat valoa kotiin :)


lauantai 30. maaliskuuta 2013

Projekti etenee

Nyt on kaksi paria sukkia valmiina ja kolmannet puikolla :) Olen kyllä ihan tyytyväinen itseeni. Kun nämä sukat saan valmiiksi kaivelen lankavarstoa syvemmin ja odotan inspiraatiota. Pitkästä aikaa todella innostuin neulomisesta, en raaskisi laskea puikkoja käsistä lainkaan ja neuletyö kulkee mukana kaikkialle ja aina kun on sopiva aika ja paikka, niin nostan kutimet esille <3 Ihana pakkoneuloosi!

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Projekti "lankavarastot käyttöön"

Eilen päätin keventää lankavarastojani. Yksinkertaisesti kaappitilaa alkaa olemaan niukalti, joten jotain on tehtävä. Ensimmäisen käteen osui Novitan 7 veljestä jättiraita lankakerät (näköjään poistokorista ostettu hintaan 3€ kerä).


Värit tässä langassa on niin minua. Eilisen ja tämän päivän aikana sainkin aikaiseksi itselle sukat.


Seuraavaksi mies saa varpaansa lämpimiksi :) Ja ei kun takaisin puikkojen ääreen.

Nypläystä, Nypläystä

Viime syksynä, oikeastaan viime kevään aloitin nypläyksessä pyöreän liinan reunapitsin. Sain sen ennen Joulua valmiiksi, vähitellen päättellin langat ja ensi viikolla olisi tarkoitus opetella kiinnittämään pitsi kankaaseen. Haluan oppia tekemään tämän itse ja hyvin.


Pitäisi nyplätä toinen samanlainen, saisin tämän vuoden Jouluksi pöytiin :)


tiistai 26. maaliskuuta 2013

Arabian lautaset

Pidän kovasti vanhoista Arabian astioista. Sain joitakin vuosia sitten muutamia lautasia ja yrityksistäni huolimatta en ole saanut selville, että minkä nimisiä ja minkä ikäisiä lautaset ovat.



Pidän kovasti näistä lautasista, käytän niitä vain kerran vuodessa, jouluaamun puuro syödään näistä.

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Kesä mielessä

Käväisin Kodin Terrassa ja intouduin katselemaan siemeniä. Voih, miten ihania kukkia olisi ollut tarjolla. Valitettavasti parvekkeeni ei ole kovin suuri, joten kovin suuria viljelmiä en voi sinne laittaa. Mutta 4 pussia siemeniä tarttui matkaan. Nyt vain kylvö puuhiin.





keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Taas tässä kävi näin!

Joitain viikkoja takaperin kävin kaappeja lävitse ja kartoitin lankavarastojani ja tein pyhän päätöksen olla ostamatta lankoja enempää kaappien täytteeksi. Mutta...




...syvä huokaus...

Pitsinnypläystä

Eilen sain valmiiksi kirjanmerkin. Lähinnä manteleiden takia kyseisen työn tein. Ensimmäiset mantelit olivat malliltaan jo syötyjä ja sulatettuja manteleita eli pökäleitä. Muutamien manteleiden nypläämisen jälkeen manteleiden muoto on muuttunut pökeläistä sokeritoukkiin :) Ehkäpä jokin kaunis päivä kovan harjoittelun jälkeen saan aikaiseksi täydellisen mantelin.


perjantai 15. maaliskuuta 2013

Blogia,blogia

Noin, nyt on sitten minullakin blogi. Tämä syntyi ajatuksesta esitellä omia kädentaitoja. Ehkäpä tämä blogi hieman laittaa toimiini vauhtia ja innostaa toteuttamaan niitä kaikkia ideoita, joita päässäni pyörii. Jännityksellä odotan, että miten ämmän käy :)